Helpompi olla kotona.

Love, Ago on palvelu ikääntyneille ja kuntoutujille. Päivittäistä elämää seuraava ranneke on turvana silloin, kun on vaikea pärjätä yksin kotona.

Turvana arjessa kun on vaikea pärjätä yksin

Puettava ranneke tallentaa kotona tapahtuvan liikkeen ja oppii, mikä on normaalia. Muutokset aiheuttavat hälytyksen, eli vaikkapa kaatumisen sattuessa apu saadaan nopeasti paikalle.

Tunnistaa muutoksen

Oppii rutiinit ja hälyttää, kun jotain epätavallista tapahtuu, silloinkin kun jokin muuttuu ajan mittaan.

Helpottaa yhteydenpitoa

Mahdollistaa yhteydenpidon palvelun käyttäjän, perheen ja hoitohenkilökunnan välillä.

Sovellus toimii eri laitteilla

Palvelua voi käyttää eri laitteilla, tai tilata hälytykset vaikkapa tekstiviestinä.

Huomaamaton turvaranneke

Ranneke on huomaamaton ja mukava käyttää, eikä se näytä ikävältä turvalaitteelta. Laitteessa ei ole erillisiä painikkeita. Näin ei tarvitse pelätä hälytysten aiheuttamista vahingossa.

Rannekkeen sijaintia seurataan huoneistoon asennettavien ankkureiden avulla. Poikkeamat päivittäisissä liikkeissä lähettävät tiedon ilmoituksena sovellukseen tai tekstiviestinä.

Katso kaikki ominaisuudet

Pidetään huolta, etäältäkin

Kun elämä tapahtuu kotona, niin on hyvä, että vähän katsotaan miten siellä menee. Love, Ago tunnistaa, mikä on normaalia ja mikä ei. Päivittäisiä rutiineja voidaan seurata rikkomatta yksityisyyttä, ja hälyttää apua silloin kun apua tarvitaan. Voidaan pitää huolta etäältäkin.

Ikääntyneille

Seuraa rutiinien, kuten syömisen, liikkumisen ja nukkumisen, toteutumista kotioloissa. Kiinnittää huomiota muutoksiin, jolloin voidaan toimia jo ennen kuin ongelmia syntyy.

Kuntoutujille

Mittaa päivittäistä aktiivisuutta rikkomatta yksityisyyttä. Mahdollistaa yhteydenpidon ja tavoitteiden asettamisen, jotta kuntoutuminen olisi sujuvampaa.

Palveluntuottajille

Saat tietoa asumispalveluiden käyttäjien aktiivisuudesta, rutiineista ja hyvinvoinnista. Älykkäiden hälytysten avulla voit puuttua ongelmiin jo ennalta.

Auta meitä tekemään palvelusta hyvä juuri sinulle.

Nyt kun olet hieman tutustunut palveluumme, haluaisimme kuulla mielipiteesi. Voit myös kysyä lisätietoja tai ilmottautua testikäyttäjäksi. Vastaamiseen menee aikaa noin minuutti.

Kyselyyn