Liiketiedosta oivalluksia hoivaan ja kuntoutukseen.

Palvelu perustuu älykkääseen sisätilapaikannukseen, jonka avulla voidaan seurata tapahtumia hoivakodissa tai -keskuksessa.

Monipuolisempi kuin turvaranneke

Kaatumisen tunnistuksen lisäksi järjestelmä seuraa päivittäisiä oleilua eri tiloissa, hoitokontaktien määrää sekä kävelynopeutta hoitojakson aikana.

Mukavampi kuin aktiivisuuskello

Liikkeen seuraaminen perustuu tunnisteeseen, joka voidaan sijoittaa esimerkiksi rannekkeeseen. Tunniste on pienempi kuin suurin osa aktiivisuuskelloista, paketoituna miellyttävän näköiseen muotoon. Hoitajien tunnisteet kulkevat mukana vaikkapa taskussa. Tunnisteen latausväli on useita päiviä.

Tarkempi kuin liikkeentunnistin

Mittaus antaa tarkkaa tietoa sijainnista sisätiloissa siten, että jopa sosiaaliset kontaktit käyttäjien välillä voidaan mitata. Järjestelmä tuottaa käsiteltyä tietoa heuristiikan pohjalta, jolloin jokaisen käyttäjän yksityisyys säilyy.

Ilmoittaudu mukaan

Etsimme hoiva-alan kumppaneita tositarkoituksella. Laita meille viestiä ja varaamme sinulle esittelyajan. Lyhyen puhelun aikana kerromme lisää tuotteesta ja kehitysvaiheista.

Tähdellä (*) merkittyjä kenttiä ei voi jättää tyhjäksi.
Kiitos, viestisi on nyt lähetetty. Otamme sinuun yhteyttä.
Jokin meni vikaan ja lomaketta ei voitu lähettää.